HISTORIAA

| ÄMMÄLÄ-MATTILA | KYLÄSANOMAT | Vuosi kylässämme | Kyläesittely | LANTTALAUREE


Ennen Ämmälässä toimi aktiivisesti Maamiesseura ja sillä kaksi naisosastoa. Nyttemmin näiden toiminta on muuttunut yhteiseksi kylätoiminnaksi. Ämmälän kylätoimikunta perustettiin 1981,ja se on toiminut aktiivisesti koko ajan. Ämmälän maamiesseura, rekisteröitynä yhdistyksenä hankki omistukseensa vanhan asutustilan rakennukset ja vuokrasi sen kylätoimikunnalle 99 vuodeksi. Näistä rakennuksista kunnostettiin talkoilla kansalaisopiston piirinä 1980-luvulla päärakennus kylätaloksi SOPUKAKSI ; kylän koulu kun oli lopetettu ja myyty yksityiselle jo 1970-luvulla.

Pihapiirissä ollutta navettaa kohenneltiin pikkuhiljaa vähinerin, kunnes 1998 saimme Leader rahaa perinpohjaisempaan kunnostukseen. Talkoilla ja myös palkkatyöllä kunnostimme entisen navetan niin hienoksi, että nimesimme sen Sopukan HOVIKSI.

Kylähistoriat

1980-luvun lopulla teimme itse kylähistorian kirjan "Ämmälä-Kauhakorpi-Urhoperä kivikaudesta nykypäivään" jonka myös itse kustansimme. Nyt on työn alla laajennettu ja uudistettu laitos jonka toivomme valmistuvan painokuntoon vuoden 2005 aikana. Kirjoitustyö ja taitto tehdään omin voimin nykyaikaisia laitteita käyttäen.

Tuulimylly

Olemme monella lailla hyödyntäneet kylämme menneisyyttä. Aivan kylätoimikunnan alkuaikoina kunnostimme kylän vanhan tuulimyllyn siivet; nyt työ pitäisi uusia, mutta myllyn omistussuhteet eivät ole selvät - se vaikeuttaa nyt toimenpiteitä.